Yksinäisyydestä – kokemuskirjoitus
—
Miksi yksinäisyydestä on niin vaikea kirjoittaa? Koska yksinäisyys sattuu jo ennen kirjoittamista niin helvetisti. Koska yksinäisyyskirjoitusten jälkeisillä kommenttipalstoilla ei empatia kuki. Siellä kirjoitetaan, että hanki harrastus, ole aktiivisempi. Hanki jotain. Hanki elämä.
Kun sieluun on sattunut pitkän aikaa, niin pitkään, että tuntuu kuin kipu olisi kestänyt syntymästä saakka, niin ei kukaan halua kuulla, että ”hanki harrastus!” Vaikka olisi ystävä tai useampikin, heillä ei välttämättä ole mahdollisuutta samaistua.
Yksinäisyys on esimerkiksi sotkuinen koti – koska ei ole ketään jonka vuoksi siivota.
Ihan oikeassa elämässä yksinäisyys on esimerkiksi sotkuinen koti – koska ei ole ketään jonka vuoksi siivota sitä. Yksinäisyys on sitä, että sitä jää vaikka väkivaltaiseen parisuhteeseen, koska ajatus yksinäisyydestä sen jälkeen sattuu enemmän kuin lyönnit. Joku koulukiusattu kommentoi näkemässäni kirjoituksessa, että lyödyksi tuleminen ei tunnu niin kamalalta, kuin se, että on täysin näkymätön kaikille.
Toivon, että nykypäivänä koulukiusaamiselle tapahtuisi aina jotain. Että se pistettäisiin loppumaan. Omana kouluaikanani ihmettelin miksi pahoinpitelevät lapset saavat pyörittää koululaitosta ja aikuiset katsovat muualle. Sain itse lopulta koulusta päättötodistuksen lisäksi PTSD:n. Tosin tajusin sen olevan PTSD vasta aikuisiällä. Ennen kuin tajusin mistä oli kyse, oli pitkä ja tuskallinen koulukrapula, sillä lapsuusiän trauma aiheuttaa helposti traumakäyttäytymistä ja ei-niin-rakentavia-ihmissuhteita, jotka taas aiheuttavat lisää vaikeuksia.
PTSD:n aiheuttama yksinäisyys on esimerkiksi sitä, että tunnet olevasi peruuttamattomasti erilainen kuin kukaan muu ihminen, saati sitten joukkoon kuuluva. Se on pirullinen tunne, joka saa vielä aikojenkin päästä muistamaan kaikki kerrat joina olet tullut hylätyksi helpommin, kuin että muistaisi että on sitä apuakin joskus tullut vastaanotettua.
Yksinäisyys on sitä, että menet puhumaan lääkärille ja saat taas vain yhden masennuslääkereseptin. Yksinäisyys on hetkiä joina haluat lopettaa elämäsi, mutta tiedät että lääkärille kertominen ei auta, koska se ei muuttanut asioita edellisellä kierroksella. Yksinäisyys on sitä, että istut ruuhkabussissa ja haluat itkeä yksinäisyyden vuoksi, mutta ajatus siitä, että kukaan kanssamatkustaja ei kiinnittäisi siihen mitään huomiota, saa pitämään kyyneleet sisällä.
Yksinäisyys on tunnetta, että on syvästi erilainen. Syynä saattaa olla koettu trauma, sairaus tai vamma, läheisen kuolema tai mikä tahansa ihmiselämän kirjoon kuuluva asia. Joskus puuttuu yhteys, joskus kirjaimellisesti kaikki ihmiset ympäriltä. Varmaankin aina yksinäisyyden tunteeseen – siis siihen yksinäisyyteen joka ei ole valinnaista – kuuluu syvä häpeä. Välihuomautus tähän siitä, että palstoilla usein joku mainitsee kaikki ne jotka viihtyvät yksin: on täysin ok viihtyä yksin. Se, kuuluuko ihmisen joskus olla yksin, ei ollut se kysymys silloin kun puhutaan kivuliaasta yksinäisyydestä. Se paljonko ihminen tarvitsee yhteyttä toisiin, riippuu ihan täysin yksilöstä. En usko, että on ketään, joka toteaa, että ”ei voi sattua niin paljon”, kun näkee että toiselta on raaja irti. Miksi niin olisi ok sanoa toisen ihmisen tunteista?
Olen ollut kriisipuhelimien jonoissa. Olen tuijotellut öisin kattoa täristen ja takaumista kärsien niin, että aamu on tullut ennen kuin takaumat ovat loppuneet. Olen mennyt kriisichatteihin jauhamaan näistä. Aikoinaan kun näin tein, se tuntui nololta, sen jälkeen päätin että ihan sama kunhan vaan pysyn hengissä. On ollut kertoja jolloin on tuntunut ettei työntekijä ymmärrä ja on ollut myös upeita kohtaamisia, tai jotain sieltä väliltä. Kun olen kokenut tulleeni kohdatuksi, olen kirjoittanut hyvistä kohtaamisista tärkeimpiä ylös muistutukseksi, että vaikka tulisi kuinka vaikeita hetkiä, niin sen jälkeen tulee aina parempia hetkiä ja parempia kohtaamisia. Se on kantanut elämässä tuon vaiheen jälkeenkin.
– Anyway the wind blows
Kirjoitus on julkaistu nimimerkillä asian henkilökohtaisuuden vuoksi. Kirjoittaja on osallistunut Sospedin järjestämään toimintaan. Jos kirjoitus kosketti juuri sinua ja koet olevasi vaikeassa elämäntilanteessa: älä jää yksin. Avun, tuen ja vertaisuuden hakeminen kannattaa aina.