Ouluun avataan uusi kulttuuripaja tukemaan opiskelijoiden mielenterveyttä ja työelämävalmiutta
—

Sosped-säätiö, Oulun ammattikorkeakoulu ja Oulun yliopisto käynnistävät uuden ESR+ -rahoitteisen hankkeen, jonka myötä Ouluun perustetaan kulttuuripaja, joka on suunnattu erityisesti korkeakouluopiskelijoille. Alkusyksystä lähtien Oulun kulttuuripaja tulee tarjoamaan opiskelijoille matalan kynnyksen tukea, yhteisöllisyyttä ja luovaa tekemistä, joiden kautta vahvistetaan opiskelijoiden työ- ja opiskeluvalmiuksia sekä kiinnittymistä opintoihin ja työelämään.
Tavoitteena opiskelijoiden hyvinvointi ja osallisuus
Oulun kulttuuripajahankkeen ytimessä on opiskelijoiden osallisuuden ja mielen hyvinvoinnin vahvistaminen sekä opintojen keskeyttämisen ehkäisy. Erityistä huomiota kiinnitetään opiskelijoihin, joilla on sosiaalisia, psyykkisiä tai taloudellisia haasteita tai muita tekijöitä, jotka voivat lisätä syrjäytymisen riskiä.
Toiminnassa huomioidaan myös osa- ja täsmätyökykyisten opiskelijoiden tarpeet. Tavoitteena on, että opiskelijat oppivat tunnistamaan omia vahvuuksiaan, jatkavat opintojaan ja löytävät polkuja työelämään kulttuuripajan toimiessa tukiverkkona.
Vaikuttavuutta yhteisöllisyydestä
Kulttuuripajatoiminta mahdollistaa opiskelijoille turvallisen ympäristön, jossa voi oppia uutta tsemppaavassa porukassa. Oulun kulttuuripaja tarjoaa opiskelijoille myös mielenterveyssensitiivistä tukea ja urapolkuneuvontaa.
Vapaaehtoistoiminnan ja yhteisöllisen tekemisen kautta opiskelijat voivat vahvistaa voimavarojaan, löytää suuntaa elämäänsä ja saada tukea myös haastavissa elämäntilanteissa.
Kerromme lisää Oulun kulttuuripajan toiminnasta elokuussa, jolloin kulttuuripajan työntekijät aloittavat työssään ja kulttuuripajan avajaispäivämäärä varmistuu.
Lue lisää Sospedin kulttuuripajatoiminnasta tästä!
Oulun kulttuuripajahanketta koordinoi Sosped-säätiö. Osatoteuttajina toimivat Oulun ammattikorkeakoulu ja Oulun yliopisto. Rahoituksen hankkeelle on myöntänyt Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus osana Euroopan unionin ESR+ -rahoitusta.