Hyppää sisältöön

Itä-Helsingin Kulttuuripaja sai nimekseen Kupla

Blogi, Kulttuuripaja

Itä-Helsingin Kulttuuripajan toiminta käynnistyi kesäkuussa. Tämän ensimmäisen toimintakuukauden aikana on ehditty sisustaa, suunnitella tulevaa toimintaa ja antaa uudelle kulttuuripajalle nimi.

Toimintaa kulttuuripajalla

Kesäkuu on ollut Itä-Helsingin Kulttuuripajalla uuden luomista. Aloitimme 3.6. tutustumiskahveilla. Silloin ensimmäiset toiminnasta kiinnostuneet nuoret aikuiset tulivat tutustumaan pajaan. Tulevan toiminnan yhteinen ideoiminen lähti käyntiin tutustumisen ja kahvittelun lomassa.

Suunnittelua jatkettiin kesäkuun ajan pienemmällä porukalla aivoriihiryhmässä ja sisustusryhmässä. Aivoriihiryhmässä hahmoteltiin, millainen paikka kulttuuripajasta halutaan. Tärkeäksi koettiin, että pajalla on turvallinen ilmapiiri ja että uudet kävijät otetaan hyvin vastaan. Myös kulttuuripajan nimen pohtiminen alkoi jo tutustumiskahveilla ja sitä jatkettiin useamman kerran aivoriihityöskentelynä.

Sisustusryhmässä mietittiin, millaista tunnelmaa eri huoneisiin halutaan sisustuksella luoda. Ryhmässä suunniteltiin tilaratkaisuja, jotka palvelevat suunniteltua toimintaa. Tarpeellisia hankintoja käytiin tekemässä Itäkeskuksen Kontissa ja Kierrätyskeskuksessa. Kaiken suunnittelutyön välissä käytiin virkistäytymässä piknikillä aurinkoisessa Suomenlinnassa. 

Kulttuuripajan nimen valinnalle oltiin asetettu takarajaksi kesäkuun loppu. Kun valinnan hetki tuli, nimiehdotuksia oli seinällä 51. Monesta ehdotuksesta oltiin innostuttu ja moneen oltiin jo ehditty kiintyä. Ehdotukset karsittiin äänestyksellä kolmeen suosituimpaan. Näistä kolmesta vaihtoehdosta keskusteltiin yhdessä ja päätettiin yksimielisesti, että kulttuuripajan nimeksi annetaan Kupla.

Kaikista nimiehdotuksista Kupla herätti eniten ajatuksia, mielikuvia ja keskustelua. Yhteinen pohdiskelu määritteli Kuplaa seuraavin tavoin:

Kupla voi kuvata haitallista erillään olemista ympäröivästä todellisuudesta ja yhteiskunnasta. Toisaalta eikö jokaisella meistä ole oikeus ja tarve toisinaan vetäytyä turvalliseen kuplaan?

Kupla on toimintaan osallistuvien ihmisten itse luoma turvallinen tila, jossa voi kasvaa itsensä mittaiseksi.

Kuplasta käsin voi turvallisesti tarkastella maailmaa. Kuplassa on turvallista kokeilla ja mokailla.

Kuplasta ei kukaan hoputa pois, mutta kävijä ei tarvitse kuplaa loppuelämäänsä. Itseluottamus kasvaa onnistumisten ja yhteisön hyväksynnän myötä. Kuplassa kävijä huomaa pärjäävänsä ja on valmis siirtymään eteenpäin. Kupla puhkeaa.

Toiminnan ensimmäinen kuukausi oli hienoa lopettaa nimenantojuhlaan. Kesäkuussa ensimmäisten kävijöiden kanssa syntyivät suuntaviivat, joiden mukaan on hyvä edetä. Heinäkuun ajan Kupla on suljettuna ja työntekijät lomailevat. Elokuussa toiminta jatkuu. Kulttuuripajatoiminta perustuu koulutettujen vertaisohjaajien ohjaamiin harrasteryhmiin. Elokuun lopussa 2019 pajalla järjestetään ensimmäinen vertaisohjaajakoulutus. Koulutukseen voivat hakeutua kulttuuripajan kävijät, jotka ovat kiinnostuneita oman ryhmän ohjaamisesta. Koulutukseen voi hakeutua myös suoraan, vaikkei olisikaan kulttuuripajalla kävijänä. Ensimmäiset vertaisohjaajat valmistuvat syyskuun lopussa. Lokakuun alussa käynnistyvät näiden vertaisohjaajien ohjaamat ensimmäiset ryhmät.

Tarkemmat ohjeet vertaisohjaajakoulutukseen hakeutumisesta ja syksyn aikatauluista löytyvät seuraavasta uutiskirjeestämme, joka lähetetään 5.8. alkavalla viikolla. Tilaa uutiskirje