Hyppää sisältöön

Vastaava ohjaaja, Lohjan kulttuuripaja Hiisi

Avoimet työpaikat

Etsimme vastaavaa ohjaajaa Lohjan kulttuuripajalle

Hakuaika on päättynyt 24.10.

Lohjan kulttuuripaja Hiisi on turvallinen paikka tehdä ja oppia uutta – mukavassa seurassa. Tarjolla on vaihteleva valikoima erilaisia maksuttomia ryhmiä, esimerkiksi kuvataidetta, sanataidetta, musiikkia, kädentaitoja, pelaamista ja liikuntaa – vain luovuus on rajana! Toiminta perustuu ohjattuun, toiminnalliseen vertaistukeen. Ryhmiä ohjaavat koulutetut vertaisohjaajat, jotka suunnittelevat itse ryhmänsä teemat ja sisällöt. 

Kulttuuripajatoiminnan tavoitteena on tavoittaa syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa olevia 18–35-vuotiaita nuoria, joilla on mielenterveyden haasteita tai muuten haastava elämäntilanne. Toiminnassa keskitytään haasteiden sijaan voimavarojen vahvistamiseen yhteisöllisin ja luovin keinoin. Lohjan kulttuuripaja Hiisi on yksi Sospedin seitsemästä eri puolilla Suomea sijaitsevasta kulttuuripajasta.


Lohjan kulttuuripajan tiimin muodostavat esihenkilönä toimiva vastaava ohjaaja ja kaksi osa-aikaisesti työskentelevää toiminnanohjaajaa. Lisäksi kulttuuripajalla on usein harjoittelijoita sekä työkokeilijoita. Tiimi saa tukea työhönsä Sospedin kulttuuripajatoiminnan päälliköltä sekä muulta Sosped-säätiön työyhteisöltä. 

Pienessä tiimissä kaikki tekevät kaikkea. Keskeisiin työtehtäviin kuuluu kulttuuripajamallin mukaisen yhteisöllisen toiminnan mahdollistaminen, osallistujien tukeminen, ryhmätoiminnan kehittäminen yhdessä kulttuuripajalaisten kanssa sekä toiminnasta viestiminen. Lisäksi työntekijät kouluttavat kahdesti vuodessa uusia vertaisohjaajia. 

Kulttuuripajan työntekijät mahdollistavat osallistujille turvallisen paikan kokeilla uutta, rennossa ja mukavassa seurassa. Näin ollen erinomaiset vuorovaikutustaidot, avoin asenne ja kyky heittäytyä kokeilemaan uusia asioita ovat kulttuuripajalla työskennellessä keskeisiä taitoja. Säännöllisten ryhmien ja vertaisohjaajakoulutusten lisäksi kulttuuripajoilla järjestetään erilaisia teemapäiviä ja tapahtumia, joiden tapahtumatuotannossa työntekijät avustavat.

Työhön kuuluu myös rahoitushakemuksen mukaisen toiminnan tavoitteisiin sitoutuminen, raportoiminen ja toiminnan kuukausittainen tilastoiminen, sekä rahoitushakemuksien tekeminen. Tärkeässä roolissa työssä ovat verkostot ja niiden luominen, sekä ylläpitäminen ja toiminnan markkinoiminen eri tahoille. 

Kulttuuripajan vastaavan ohjaajan tehtävä edellyttää

  • alalle soveltuvaa AMK-tasoista tutkintoa (esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan, kasvatus- ja ohjausalan tai kulttuurialan tutkinto)
  • vähintään kolmen vuoden työkokemusta nuorten kanssa tehtävästä työstä
  • hyviä verkostoitumis- ja yhteistyötaitoja 
  • taitoa innostaa ja tukea haastavassa elämäntilanteessa olevia osallistujia 
  • kiinnostusta kulttuuria ja monipuolista harrastustoimintaa kohtaan 
  • vahvoja työyhteisö- ja tiimityöskentelytaitoja 
  • itsenäistä ja kehittävää työotetta 
  • hyviä tietoteknisiä taitoja 

Katsomme eduksi 

  • aikaisemman kokemuksen kulttuuripajan pääkohderyhmän parissa työskentelystä (nuoret aikuiset, joilla on jokin mielenterveyden haaste) 
  • kokemuksen järjestötyöstä 
  • viestintäosaamisen ja innostuksen kulttuuripajan toiminnasta viestimiseen 

Tehtävä on kokoaikainen ja määräaikainen kahdeksi vuodeksi 31.12.2025 saakka. Toivomme, että voit aloittaa tehtävässä jo tämän vuoden puolella. Työpaikkana toimii Lohjan kulttuuripaja Hiisi osoitteessa Laurinkatu 53 08100 Lohja


Hakuprosessi  

Lisätietoja antaa Sospedin kulttuuripajatoiminnan päällikkö Jaana Vanhala p. 044 294 6518 tai jaana.vanhala@sosped.fi 17.10. ja 19.10. klo 12–13. Voit tiedustella lisätietoja myös sähköpostitse. 

Lähetä CV ja hakemus palkkatoiveineen sähköpostilla Jaana Vanhalalle 24.10. mennessä. Otsikoi sähköpostisi ”Vastaava ohjaaja Lohja”. 

Otamme hakuajan päätyttyä puhelimitse yhteyttä haastatteluun valittuihin henkilöihin. Haastattelut järjestetään keskiviikkona 1.11. klo 9-14 välillä Sosped-säätiön tiloissa Helsingin Vallilassa.


Sosped-säätiö on valtakunnallinen sosiaalialan järjestö. Toimintamme tarjoaa vertaisuutta ja osallisuutta ihmisille, jotka kokevat olevansa jollakin tapaa haastavassa elämäntilanteessa. Sosped toimii valtakunnallisesti ja työllistää 42 ammattilaista. Tutustu toimintaamme tästä