Hyppää sisältöön

Haussa koordinaattori Feeniks-hankkeeseen

Avoimet työpaikat, Feeniks-hanke

Etsimme aikaansaavaa ja kehittäjähenkistä koordinaattoria

Feeniks-hanke tekee uraauurtavaa työtä keski-ikäisten miesten tukemiseksi alueellisissa harrasteyhteisöissä sekä työpaikoilla. Etsimme nyt aikaansaavaa, kehittäjähenkistä koordinaattoria. Edellytämme vankkaa kokemusta vapaaehtoistoiminnan koordinoimisesta ja/tai työelämän kehittämisestä. Tämä on harvinainen näköalapaikka työelämän murroksesta, miesten hyvinvoinnista ja oppimisesta kiinnostuneelle tekijälle.

Feeniks-hanke

Feeniks-hankkeen tehtävänä on tukea keski-ikäisiä miehiä, joiden työtä digitalisaatio muuttaa merkittävästi. Kohderyhmänä ovat jo työttömäksi jääneet, sekä vielä työelämässä olevat miehet. Me koulutamme heistä mentoreita tukemaan toisia miehiä harrastamisporukoissa sekä työpaikoilla. Toiminta koostuu kahdesta päähaarasta: alueellisesta toiminnasta sekä työpaikoilla tapahtuvasta akatemia-toiminnasta. Osana alueellista toimintaa järjestämme miehille suunnattua säännöllistä harrastepohjaista tekemistä esimerkiksi kiipeilyn, musiikin tai ohjelmoinnin parissa. Yhteisen tekemisen lisäksi mentorit tukevat osallistujia myös oppimiseen ja työhön liittyvissä kysymyksissä. Akatemia-toiminnassa koulutamme miesvaltaisiin työyhteisöihin oppimismentoreita. Mentoreiden tehtävänä on uudistaa työryhmiensä oppimiskulttuuria alhaalta ylöspäin, vertaisina.  Järjestö- ja sotekentän lisäksi teemme yhteistyötä myös erilaisten yritysten, tutkimuslaitosten ja ammattiliittojen kanssa.

Haettava koordinaattorin paikka täytetään heti sopivan hakijan löydyttyä ja se jatkuu vuoden 2021 loppuun asti. Kolmivuotinen kehittämishanke (2019-2021) on STEA:n rahoittama.

Tehtäväsi:

  • Vastaat vahvuuksistasi riippuen harrasteryhmissä tai työpaikoilla tapahtuvasta toiminnasta
  • Tuet ja koulutat mentoreita ja osallistujiamme
  • Kehität toimintaa aktiivisesti miesten ja yhteistyökumppanien tarpeita ennakoiden ja niihin vastaten
  • Viestit Feeniksistä aktiivisesti ja tuotat sisältöä hankkeen teemoista mm. nettisivuille ja some-kanaviin

Mitä odotamme sinulta:

  • Sote-kentän, järjestökentän ja/tai työelämäkehittämisen vahvaa tuntemusta
  • Näkemyksellisyyttä ja toimeenpanokykyä miesten harrastetoiminnan tai oppimiskulttuurien edistämisestä
  • Hyviä näyttöjä vapaaehtoisten ja verkostojen koordinoimisesta tai valmentamisesta.
  • Soveltuva korkeakoulututkintoa tai soveltuva laajaa työkokemusta
  • Vahvoja viestintä- ja vuorovaikutustaitoja, valmiutta esiintyä ja kouluttaa
  • Tietoteknistä osaamista ja kykyä ottaa haltuun uusia ohjelmia

 Näemme eduksi:

  • Kyvyn rakentaa yhteisöjä ja johtaa verkostoja
  • Sosiaalisen median vahvan osaamisen
  • Markkinointihenkisyyden
  • Ymmärryksen organisaatiokulttuureista

Tarjoamme:

  • Todella mielenkiintoisen paikan, jossa saat laittaa itsesi likoon ja oikeasti kehittää oman työsi sisältöä
  • Hyvät etätyömahdollisuudet 
  • Miellyttävät toimitilat Vallilassa, hyvien kulkuyhteyksien päässä
  • Inspiroivan työyhteisön ja loistavat verkostoitumismahdollisuudet
  • Mahdollisuuden oppia ja kehittyä uralla, tehden merkityksellistä työtä

HAE työpaikkaa 29.1. mennessä hakemus, CV ja palkkatoiveesi osoitteeseen miikka.vuorinen@sosped.fi. Työhaastattelut järjestetään Vallilassa helmikuun alussa.

Lisätietoja antaa hankepäällikkö Miikka Vuorinen numerosta 040 1646411 seuraavina aikoina:

20.1. klo 15-17
21.1. klo 15-17
27.1. klo 15-17

Feeniks-hanke on Sosped-säätiön toimintaa. Sosped-säätiö on valtakunnallinen sosiaalialan järjestö, jonka missiona on edistää yksilön hyvinvointia vertaisuuden, osallisuuden ja yhteisöllisyyden keinoin.